Aivoterveys

Miksi Aivoterveydestä pitää puhua?

Aivoterveydestä huolehtimien kuuluu kaikenikäisille ja ihan jokaisen tulisi pitää huolta aivoterveydestään läpi elämän.

Hyvä aivoterveys on edellytys muun muassa muistamiselle, oppimisille ja työkyvylle. Se vaikuttaa myös sydämen toimintaan. Jokainen voi omilla pienillä arjen valinnoilla tehdä suuria muutoksia aivoterveyden hyväksi. Aivoterveelliset valinnat voivat myös pienentää tai siirtää muistisairauksiin sairastumisen riskiä. Tietoiset valinnat kohti aivoterveellistä elämäntapaa vaalivat ja huoltavat aivojasi.

Aivoterveyden "peruskiviä" ovat mm. riittävä uni ja lepo, terveellinen ja monipuolinen ravinto, aktiivinen aivojen käyttö, sosiaalisuus ja osallistuminen sekä liikunta. Aivoterveyttä taas ei edistä esimerkiksi tupakointi ja päihteet, hoitamattomat sairaudet (mm. diabetes, korkea kolesteroli, korkea verenpaine, masennus), merkittävä ylipaino, yksinäisyys, liikkumattomuus, stressi, univelka yms. ja ne ovatkin siis osaltaan riskitekijöitä mm. etenevälle muistisairaudelle ja muille muistiongelmille.

Aivotreenit hanke kouluttaa Muistiliiton mallin mukaisesti Aivoterveyslähettiläitä. Lue lisää koulutukset sivulta.

Aivojumppaa; tehtäviä aivoterveys -teemalla

Tehtävät –osiosta löytyy erilaisia aivoterveyteen liittyviä tehtäviä (tulossa lisää myöhemmin...).

Tehtäviä voi ratkoa ryhmässä tai omatoimisesti. Tehtävät on jaoteltu Ahaa! -teemojen mukaisesti, vaikka tehtävät eivät varsinaisesti kuulu Ahaa- materiaaliin eikä niiden käyttö edellytä Ahaa! -koulutuksen käymistä. Ahaa-ohjaajat voivat toki hyödyntää niitä Ahaa! ryhmässä tai vaikkapa kotitehtävänä. Tehtäviä voi myös käyttää esim. avoimissa tilaisuuksissa tai yleisötapahtumissa.

Muistathan tehtäviä ratkoessa pohtia myös aivoterveys-näkökulmaa ja keskustella/miettiä miten tehtävän sisältö/vastaukset liittyvät aivoterveyteen ja tarkastella omia elintapoja ja tottumuksia aivoterveyden kannalta. :)

 

Muu Aivoterveysmateriaali

Tähän on koottu aivoterveyteen liittyvää tulostettavaa materiaalia tai linkkejä, joita voit hyödyntää esim. ryhmätoiminnassa aivoterveysasioista keskusteltaessa tai tulostaa omaksi iloksi :)

KUVAT / TULOSTETTAVAT MATERIAALIT

* Vaali aivojasi -"huoneentaulu" 

* Vaali aivojasi "kortit" (12 kpl) 

(Tulosta 2-puoleisena lyhyen reunan ympäri, leikkaa kortit ja väritä mandalat. Päällystä kortit halutessasi.)

* "Johtoryhmän" Vaalin aivojani! -kortit (48 kpl)

(Aivotreenit hankkeen "Johtoryhmän" väki teki muistiystävällisen teon ja laittoivat "Yhdessä kohti aivoterveyttä"- ryhmäkokonaisuuden aikana tekemänsä aivoterveyskortit julkiseen jakoon. Ryhmässä kirjattiin kurssin anti ajatelmiksi/ohjeiksi, jotta aivoterveys on helpompi pitää mielessä arjessa. Korteissa sopivasti asiaa ryhmän omalla huumorilla ja runonpätkillä varustettuna. Tulosta siis kortit (2-puoleisena, lyhyen reunan ympäri) ja väritä sekä päällystä halutessasi. Nosta itsellesi aivoterveellinen ajatelma vaikka päivittäin tai ota kortit käyttöön ryhmässä. Tiedoston lopussa "ohjeistusteksti" korttien käyttöön, josta voit halutessasi tulostaa saatteen korttipakan kylkeen (6 kpl/sivu). )

* "Kiitollisuuden päiväkirja"

(Tulosta 2-puoleisena ja kokeile pitää kiitollisuus päiväkirjaa viikon ajan.)

 * Kohti parempaa aivoterveyttä -opas

(Opas aivojen huoltoon ja hyvinvointiin_Kouvolan seudun Muisti ry ja Muistiliitto.)

* Aivoterveys -flyerit ja videot

(Aivoterveyttä monikulttuurisesti _Memoni-projekti sivulta löydät mm. tulostettavia aivoterveys-flyereita eri kielillä.)

* Muistin kuntokortti

(Muistiliiton muistikuntokortin avulla voit seurata onko arkesi muistin huoltamisen kannalta riittävän monipuolista)

* Hyvä työ aivoille - kognitiivisen ergonomian huoneentaulu

(Muistiliiton huoneentaulun+työpaikan tarkistuslistan avulla voit tarkastella työsi/työpaikkasi kognitiivista ergonomiaa)

* tauota työpäivääsi -vinkit

(Muisti työssä -työ muistissa 2017-2020 -hankkeen muistiterveys.fi. -sivuilta löydät tietoa kognitiivisesta ergonomiasta ja vinkkejä työpäivän tauottamiseen.)

***

Muista myös Muistiliiton Aivoterveydeksi –muistinvirkistyssovellus iOS-laitteille. Sovellus sisältää aivoterveystietoa, aivoja aktivoivia pelejä sekä muistin hyvinvoinnista huolehtimiseen kannustavan muistikuntokalenterin. Se muistuttaa huolehtimaan aivojen hyvinvoinnista joka ikinen päivä.

 

.